Painajaisen kymppikerho

perjantai 05.12.2014 21-04, Tirra & Torvi, Pikkuteatteri. liput 10 euroa.

Vallattu, vallaton Loviisankatu

Painajaisen bileet haltuunottavat Lahden kymmenennen kerran 5.12. 10-vuotissynttäreitään juhliva Painajainen tarjoaa jälleen jotain ennennäkemätöntä, ennenkokematonta ja taatusti ennenkuulumatonta.
Vakiintuneiksi juhlapaikoiksi leimautuneet Ravintola Torvi ja Ravintola Tirra saavat nyt laajennusta karkelointipinta-alaan, sillä tänä vuonna tapahtuma levittäytyy massiivisesti myös naapurin puolelle Pikkuteatteriin, jonka näyttämö tarjoaa oivallisen estradin muotinäytökselle ja esiintyville artisteille.

Mallien lisäksi hiilihapotetulla lavalla nähdään mm. hohtavia burkhia, vikkeliä ninjoja sekä mystiset karvakärryt. Poikkeavan tyylikkään deco-taiteen ohella Kymppikerhon julisteesta ja Painajaisen malliston printeistä vastaa JardeK MirandART yhteistyössä Painajaisen oman työharjoittelijan Jussi Jääskeläisen (Lahden Ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti) kanssa.

Klo 21.30 Pikkuteatterilla starttaavan muotinäytöksen juontaa Sillä silmällä -sarjasta tuttu Gekko. Tilaisuudessa on koko illan A-oikeudet ja B) vääryydet.
Pikkuteatterin tiloissa on mahdollista myös säilyttää päällysvaatteitaan valvotussa narikassa, nauttia humuvirvokkeensa korkeakulttuurin vyöhykkeellä tai vaikka piipahtaa heräteostoksilla muotinäytöksen vaatesuunnittelijoiden tuotteita pursuavassa pop up -myymälässä.

Undergroundin kermaa

Pääasiallisesti talkoovoimin toteutettava Kymppikerho kantaa siivillään yhteensä kuutisenkymmentä mehevää artistia, joita on mahdollista nauttia kolmen keikkapaikan kattavassa kokonaisuudessa klo 19-04. Soljuminen lavalta toiselle tapahtuu helposti sisätiloissa, sillä ravintoloiden ja Pikkuteatterin välille rakennetaan kulkuväylät.

Suunnittelijat

Huhtadesign
Sohvi Väänänen
Hilja Kaitila
Autiotalo
Moona Tuononen
MariMari-Putiikki
anneville
Steaks Roller Derby Accessories
Dusty Marjut Uotila
Aini Forrester
Kaarina Kaitila
Painajainen

Esiintyjät

Laineen Kasperi & Palava Kaupunki
Raappana & Leimasin
Pietarin Spektaakkeli
Eino Antiwäkki
Juudas Iskariotin Suudelma
Gals Dem Sound
Hannes Hauska
Melukylä
Dead Hands
Solisluu
Dj Rewind
Dj Kunkku
Dj Atomi
Carbon Based (FINRG)
Dj SWOOSH
Dj Tres
The UncleMen
Dj Ceppic

Liput:
Lippujen hinta 10 €.
Ennakkolippuja myy MariMari Putiikki, Rautatienkatu 13, Lahti. Ennakkolipun lunastaneet välttävät jonotuksen kelmeässä talvi-ilmastossa sekä takaavat sisäänpääsynsä vuoden rehevimpiin kekkereihin.
Ennakkoliput tulee myyntiin kuun puolessa välissä.

www.facebook.com/events/267509093373256

Yhteistyökumppanit
– Ravintolat Tirra ja Torvi
– Lahden kaupungin kulttuurikeskus, Pikkuteatteri
– Estecs Oy
– Multiprint Lahti

Teksti
– Tea Saraskari

www.painajainen.com