The Holy

perjantai 13.04.2018 22-01, Torvi. liput 12/10 euroa (ennakot).

Suomen suurimpiin indie rock -bändeihin paitsi kokonsa myös soundinsa puolesta lukeutuva The Holy saapuu debyttilevynsä tiimoilta Torveen perjantaina 13. huhtikuuta. Liput ennakkoon 10 euroa (bit.ly/the-holy-lippuja) ja ovelta (jos jää) 12 euroa.

Vuonna 2016 julkaistu viiden biisin EP, More Escher and Random Notes, laukaisi The Holyn kiertämään klubeja kotimaan lisäksi myös laajalti ympäri Eurooppaa. Suomessa bändi on nähty jo lähestulkoon kaikilla isoilla festivaaleilla ja vuosi 2017 kulminoitui spektaakkelimaiseen esiintymiseen Flow Festivalilla. Tällä hetkellä The Holy on vuorautunut syvälle studion uumeniin, viimeistelemään uutta albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2018 alussa.

Ensimmäisen täyspitkän julkaisun myötä vuosi 2018 tulee lähtemään käyntiin The Holyn osalta reippaasti. Albumin lisäksi luvassa on kymmenen kaupungin Suomen kiertue.

www.facebook.com/theholyhki