Spiritraiser, Thurifer, Nemecic
Liput

Ovelta 8 €

La 17.9. klo 21:00

00.00 Spiritraiser

23.00 Thurifer

22.00 Nemecic

  • Torvi
  • Ovet 21:00
  • ovelta 8 €

Pimenevän syyskuun koleat illat saapuvat. Onneksi suomalaisen metallimusiikin lämpimään syleilyyn on ihmisen hyvä asettua. Tule kuulemaan parasta, mitä syyskuulla on tarjota. Ovet auki klo 21, liput 8€

SPIRITRAISER
Spiritraiser on neljän hengen orkesteri Helsingistä. Bändin musiikkia on kuvailtu postprogressiiviseksi metallin kanssa flirttailevaksi rokiksi. Totuuden nimissä, bändiä ei juuri genrelokerointi innosta, vaan liikkuu musiikillisesti siellä, mikä parhaiten kantaa biisiä eteenpäin.
Neljä lopun aikojen ratsastajaa ovat Shamaani Korhonen kitarassa, Vuohi Ruotanen bassossa, Kristus Hullu Professori rummuissa ja on kova ohjelmoimaan myös, sekä ajurin paikalla Jules Näveri laulumiehenä.
Spiritraiser on juuri julkaissut uuden albuminsa keväällä 2022, joka kantaa nimeä “Ciklos”. Albumi on saanut ylistystä ympäri Euroopan useilta medioilta ja löytyy kaikista hyvin varustelluista suoratoistopalveluista. Levy saattaa kuulijan matkalle kohti itsetutkiskelua ja pohdintaa siitä, keitä me olemme ja mikä meidän kaikkien tehtävä on tässä kaoottisessa ajassa.

THURIFER
Thurifer on lahtelainen, vaihtoehtometalliin kallellaan oleva yhtye, joka ottaa musiikillisia vaikutteita yhtyeistä kuten Kvelertak, Gojira ja Mastodon. Yhtyeen kitaristi Leo ja kitaristilaulaja Jukka tunnetaan yhtyeistä Musta Risti, Dawn of Solace ja Sole Remedy. Heitä tukee basisti JP Nissinen ja rumpali Tommi Hirvonen. Musiikissa on kuultavissa soittajien erilaiset musiikilliset taustat, jotka muodostavat omaleimaisen ja monipuolisen kokonaisuuden.

NEMECIC
Nemecic on yksi kotimaisen metallikentän tarkoin varjelluista salaisuuksista. Heinolassa 2005 perustettu, sittemmin jyväskyläläistynyt melodeathporukka julkaisi 2021 kakkosalbuminsa ”The Last Magic in Practice”, joka kävi julkaisuviikollaan Suomen fyysisen albumilistan sijalla 7. Albumi on kerännyt kotimaisessa mediassa lähes pelkästään positiivisia arvioita. Vaikka yhtyeen musiikki on helpointa lokeroida melodiseksi death metaliksi, edustaa se genren jyrkempää laitaa ja on ottanut vaikutteensa Ruotsin sijaan amerikkalaisbändeiltä kuten Fear Factory ja Lamb of God.

Tapahtuma Facebookissa