Negatiiviset Nuoret, ASSO

Negatiiviset Nuoret, ASSO

  • Torvi
  • Pe 17.12.21
  • 20.00
  • Liput Vapaa pääsy

Uudistunut Negatiiviset Nuoret tekee paluun eetteriin ja lavoille, ja nähdään kotiluolassaan Torvessa perjantaina 17. joulukuuta. Iltamissa mukana myös ASSO. Liput ennakkoon alk. 12 euroa, ovelta 14 euroa. Koronapassilla sisään, ethän tule paikalle kipeänä.

www.facebook.com/events/1079047812867447

Kitararockin paluun aalloilla surffaileva Negatiiviset Nuoret on lahtelainen vuonna 2015 perustettu yhtye, jonka juuret ovat vahvasti punkissa. Kappaleiden aiheet liikkuvat usein jossain modernin elämän nurjalla puolella, ja asioista puhutaan suoraan – kouristuksenomainen pilke silmäkulmassa. Lopputuloksena on syntynyt vanhan liiton rokkimeininkiä, jota yhtye itse luonnehtii pelkistetyn suoraviivaiseksi: ”Se on huonoa musiikkia huonoille ihmisille.”

Yhtyeen paluusingle Roskaruokaa ja paskahuumorii on luulot pois -kamaa, eikä kenellekään pitäisi kappaleen kuuntelemisen jälkeen jäädä epäselväksi, millaisella asenteella yhtye rymyää tiensä takaisin kartalle.

Negatiivisten Nuorten uusi albumi julkaistaan kevään 2022 aikana.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeestä saat tietoa tulevista tapahtumista ensimmäisenä.