M
Liput

Ennakot alk. 16 €
Ovelta 19 €

Lippu.fi

La 13.4. klo 21.00-04.00

M

  • Torvi
  • Klo 21.00-04.00
  • alk. 16 €, ovelta 19 €

M julkaisee ”Mustarastaat tulivat” -albumin 1. maaliskuuta ja aloittaa sen myötä levynjulkaisukiertueen, joka saapuu Torveen lauantaina 13. huhtikuuta.

Juuri ennen kuumeen nousemista
lapsi ehti kertoa linnuista
Se tiesi niiden tulosta
ja että ne lentävät lujaa

M-artistinimen takaa löytyy laulaja-lauluntekijä Minja Koski. M:n musiikki on uljaan mystistä elektropoppia, joka on täynnä lämmintä haikeutta, pehmeää minimalismia ja toismaallisten tarinoiden poukkoilevaa kujeilua. Tarinat ovat kuin tajunnan läikähdyksiä, faktan ja fiktion rajatilojen taivutusta, arkisen ja absurdin vinksahtaneita kohtaamisia. M on omintakeisella ilmaisullaan lunastanut paikkansa suomalaisen popskenen kiinnostavimpien artistien joukossa. Keikoilla Kosken lisäksi nähdään tuttuun tapaan kaikilla viidellä albumilla vaikuttaneet tuottaja-muusikko Miikka Ahlman sekä muusikot Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen ja Simo Saukkola.

LIPUT
Ennakkoon lippu.fi 16€ + toimitusmaksu alk. 1,50 €, ovelta 19
K-18
Ovet klo 21.00
– Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta
– Lippupisteen asiakaspalvelu 0600 900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)
– Lahdessa palveleva Lippupiste löytyy Kauppakeskus Triosta, voit ostaa lähes kaikki Lippupisteen liput myös R-Kioskeilta
– Lippupisteessä asioidessasi voit hyödyntää myös seuraavia arvoseteleitä:
Paperiset arvosetelit: Edenred, Smartum, Tyky-kuntoseteli
Sähköiset: Edenred: Ticket Virike, Ticket Duo, Smartum saldo, ePassi
– R-kioskeilla voit maksaa seuraavilla kulttuurieduilla: Edenred, Eazybreak, Smartum Saldo Mobiili ja Epassi.
– Lippupisteestä ostettaessa lipun hintaan lisätään toimitusmaksu.

Tapahtuma Facebookissa