Mäsä, Kynnet, Plastic Tones

Mäsä, Kynnet, Plastic Tones

  • Torvi
  • La 9.9.17
  • 22-01
  • Liput Vapaa pääsy

Lauantaina 9. syyskuuta vietetään Torvessa triplalevyjulkkareita, kun tahoillaan uudet äänitteet julkaisevat Mäsä, Kynnet sekä Plastic Tones saapuvat Lahteen. Ovet kello 22, liput 8 euroa.

www.facebook.com/events/1285375561590298

Energisistä live-esiintymistään tunnettu Mäsä soittaa yleisurheilurokkia, yhtyeen tulevan albumin julkaisee Luova Records. Mäsä tekee spontaaneja hittibiisejä. Yhtye perustettiin Jyväskylässä vuonna 2014. Mäsä rokkaa. Mäsä hakkaa. Mäsä bailaa!

Kynnet on Hopeajärvestä, Love Sportista ja monista muista yhtyeistään tutuksi tulleen Teemu Tannerin sooloprojekti. Kynnet-yhtyeen viisihenkisen livekokoonpanon kohdalla voidaan puhua jo jonkinlaisesta superkokoonpanosta. Yhtyeen jäsenten muita yhtyeitä ovat mm. Charm Bags, French Films, Seksihullut, Sofa Pets ja Teksti-TV 666. Kynsien ensimmäinen biisi julkaistiin viime vuoden maaliskuussa ja yhtyeen musiikki on noteerattu myös kansainvälisesti Vicen musiikkisivun Noiseyn kautta. Kynnet-yhtyeen musiikki on piristävintä kotimaista lo-fi-jytää, jota viime vuosina on julkaistu. Tänä vuonna yhtye on julkaissut aiemmat kasetit niputtavan LP:n, uuden seiskatuuman ja syksyllä on tulossa uusi täyspitkä LP Soit Se Silti -yhtiöltä.

Plastic Tonesin raikkaat powerpop-soinnut ovat helisseet ja helmeilleet Helsingistä syksystä 2015. Nuoren bändin soundi tuo mieleen 70- ja 80-lukujen rock- ja powerpop-edelläkävijät, mutta Plastic Tonesia on mahdoton rinnastaa pastissiksi. Yhtye julkaisi alkuvuodesta The Eyes- ja More Trouble-singlet ja tuleva mini-LP julkaistaan syyskuussa Svart Recordsilla.

www.facebook.com/maesaeband
www.facebook.com/kynnetband
www.facebook.com/plastictones

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeestä saat tietoa tulevista tapahtumista ensimmäisenä.