Modernistit, Varvara
- Torvi
- To 10.4.14
- 21-03
- Vapaa pääsy
Lokakuussa 2012 debyyttialbuminsa ”Sanotaan tää on nykyaikaa” julkaissut rockbändi Modernistit pestasi Pariisin Kevään nokkamiehen Arto Tuunelan tuottajakseen ja vetäytyi puoleksi vuodeksi studioon äänittämään seuraajaa debyytilleen. Elokuussa 2013 irrotettu single ”Brutus” sai innostuneen vastaanoton ja bändille paljon uusia faneja. Suomenkielisiä lyriikoita ja brittisoundista kitararockia luonnehdittiin kiinnostavaksi ja persoonalliseksi yhdistelmäksi.
Laulaja-kitaristi Chris Karvisen kirjoittamat biisit, bändin persoonallinen soundi ja Arto Tuunelan tuotanto tekee Modernistien uudesta albumista omaleimaisen kokonaisuuden. ”Uudessa valossa” -single on melodinen ja tyylikäs kappale joka esittelee Arto Tuunelan ja Modernistien löytämän maalailevamman puolen, rujosti rokanneen Brutuksen singlen jälkeen. Lyhyehkön olemassaolonsa aikana bändi on jo kerinnyt soittamaan mm. PMMP:n, Pelle Miljoonan, Minä ja Ville Ahosen ja French Filmsin kanssa.
Bändin kakkosalbumi ”Historia oli eilen” julkaistaan 28.3.2014. Julkaisun jälkeen starttaa mittava Suomen kiertue, joka piipahtaa Lahden Torvessa torstaina 10.4.
Illan avaa haminalaislähtöinen rock-bändi Varvara.
Lisää tapahtumia
-

Pe 13.02. klo 20.00-03.00
Spectacle, Hampaat, Shiva
- Torvi
- 8 €
-

La 14.02. klo 19.00-03.00
Runorock 2026: Keuhkot, Clamour, Fleshdance, Taiminen, Hiljaisuuden Laama
- Torvi
- 12/15 €
-

Ke 18.02. klo 21.00-02.00
Lahden kaupunginteatterin ensi-iltajuhlat: Asko Argillander & The Blue Flame
- Torvi
-

Su 22.02. klo 13.00-19.00
Jukka Teerisaari 55v.
- Torvi