Ovelta 10 €
La 11.3.23 klo 21.00-04.00
Rising Sound 16 v: Puppa J, Cstar Julius Keisari & Suave
- Torvi
- Klo 21.00-04.00
- ovelta 10 €
Kahden kerroksen yhteisbileet Lovarilla lauantaina 11. maaliskuuta. Torvessa Rising Sound juhlii 16-vuotissynttäreitään Puppa J:n, Cstarin ja Julius Keisari & Suaven kanssa. 10 euron yhteislipulla myös Kingston Kerho vol. 3 Tirran puolella, jossa esiintymässä Donna & The Dynamiters ja HowSka.
Keväiseen iltaan siis luvassa aurinkoista Jamaikan perintöä 1960-luvulta alkaen: ska, rocksteady, reggae, dancehall, rap ja dubstep. Sisäänkäynti Torvesta klo 21.00 alkaen.
TORVI (Rising Sound 16 v)
Esiintymässä: Puppa J. / Cstar / Julius Keisari & Suave + Rising Sound DJ’s.
Torvessa kuullaan 2000-luvun parhaimpia reggae ja dancehall biisejä maustettuna hip hopilla ja bassomusiikilla.
PUPPA J
Suomireggaen punkkari ja laulava puuseppä Puppa J on julkaissut 3 sooloalbumia sekä muutaman bändilevyn eri yhtyeiden kanssa ja lisäksi vieraillut kymmenien suomiräppäreiden levyillä. Puppamies kiertää suomea edelleen melko aktiivisesti trubaduurina kitaroineen sekä bändiensä kanssa (Jätkäjätkät, Laulurastas, Liljan Loisto, Rytmi-Rengit). Reggaeta ja räppiä ryöstöviljelevä maailmankansalainen on nyttemmin löytänyt musiikkiinsa myös kuulaampia sävyjä, jonka ansiosta Puppa Jannen laulua on radiossakin kuultu. Mutta oliko koko iskelmäreggaejuttu vain hetkellinen väärinkäsitys? Se selviää parhaiten tämän karismaattisen esiintyjän keikalla!
CSTAR
Simon Andersson on suomalainen rap-muusikko ja laulaja. Simon on urallaan voittanut rapin Suomen-mestaruuden vuonna 2007 englanninkielisessä sarjassa. Myöhemmin Simon on sanoittanut ja laulanut reggaetä, dubsteppiä ja soulia.
JULIUS KEISARI & SUAVE
Julius Keisari on kouvolalainen pitkän linjan rap-artisti, joka vaikuttaa sooloilunsa ohella Dudet sekä Ratapihan Vastarinta yhtyeissä. Soundilliset esikuvat löytyvät ysäriräpin kulta-ajoilta sekä 70-luvun lötisevän funkin sekä jazzin maailmasta. Keikoilla on usein mukana livesoittajia, sillä vaikka nimi antaisi toisin ymmärtää on kyse musiikista.
TIRRA (Kingston Kerho vol. 3)
Esiintymässä: Treasure Islanders & HowSka + DJ Roskakylä.
Tirrassa soi Jamaikan 1960-70-luvut: ska, rocksteady, reggae. Livenä: 11-päinen HowSka ja 5-päinen Treasure Islanders.
DONNA & THE DYNAMITERS
Rocksteady music was born in Jamaica in the early 60’s by bands like The Skatalites, The Wailers and The Maytals. It is considered a link between ska and reggae, with strong soul-music influences.
Donna and The Dynamiters was formed about 60 years later in the city of Tampere, Finland, Northern Europe. After finishing his previous ska-band “Union Street”, bass-player Pete Repo decided to start a new band with some old and new friends, musicians from local punk- & bigbands (Cadgers, Cretins, Milkmen, Torvikopla etc). The group wrote some new songs, found some cover tunes and put it all together for you to enjoy.
*Peruuntuneen Treasure Islanders paikalla esiintyy Donna & The Dynamiters*
Kokoonpano:
Donna D: Vocals
Pete ”Beatmeister” Repo: Bass
Kukka Kukkaisniemi: Guitar
Peksi Jay: Drums
Miss Mary M: Baritone sax
Leroy Felix: Trumpet
Mr. Vee: V Trombone
Annie Keys: Keyboards
HOWSKA
Kuluneen 2022 kesän riehakkailla keikoilla huomiota herättänyt lahtelainen 11-henkinen kollektiivi, jonka soittajat ovat yksi toisensa jälkeen seonneet rocksteady ja ska-musiikkiin. Yhtyeen perustukset ovat instrumentaalimusiikissa, mutta mausteena kuullaan 60-70 luvun jamaikalaisten lauluyhtyeiden klassikkoja sekä omia tarttuvia instrumentaalituotoksia.
Kokoonpano:
Rytmisektio: Pirkko Tiitinen (perc), Jukka Teerisaari (perc) ja Taito Palvanen (drums), Mikke Vari (bass), Mika Koskinen (guitar), Tuomas Asikainen (guitar), Vesa Järvinen (keyboards).
Torvisektio: Aleksis Kyrö (altosaxophone), Epe Kaufman (trumpet) Eeva Saarela (trombone).
Laulussa: Antti Vesikko.