Sofa
Liput

Ennakot alk. 12 €
Ovelta 15 €

Lippu.fi

Pe 17.11. klo 21.00-04.00

Sofa

  • Torvi
  • Klo 21.00-04.00
  • alk. 12 €, ovelta 15 €

SOFA 4EVER – Rap-duo Sofa viimeiselle klubirundille

Sonja Kuittisen ja Fanni Noroilan muodostama Sofa heitti kesällä jäähyväiset festarilavoille upeiden keikkojen myötä. Loppusyksystä rap-duo hyvästelee myös klubilavat viiden kaupungin SOFA 4EVER -kiertueen myötä. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä.

Tänä vuonna 10 vuotta täyttävän Sofan tuorein julkaisu, Lucky Star -EP ilmestyi tammikuussa 2023. Yhtye työsti luopumisen, eron, kuoleman, vihan ja lähdön teemoja käsittelevän EP:n yhdessä luottotuottajansa Nori Kinin kanssa.

SOFA on uransa aikana riemastuttanut yleisöä räppäämällä asioista, joista hiphop-kulttuurissa ei juuri ole ennen puhuttu. Teatterikorkeakoulussa toisiinsa tutustuneen parivaljakko nousi yleisön tietoisuuteen EP-julkaisuillaan ‘Se on Fakin Aitoo’ (2014) ja ‘Puolukoita’ (2016). Sofan debyyttialbumi ’BFF’ ilmestyi helmikuussa 2020. Pitelemättömästä live-energiastaan tunnettu duo nähtiin vuonna 2019 myös olennaisena osana Tavastiankin loppuunmyynyttä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowta.

LIPUT
Ennakkoon lippu.fi alk. 12€ + toimitusmaksu 1,50 €, ovelta 15€
K-18
Ovet klo 21.00
– Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta
– Lippupisteen asiakaspalvelu 0600 900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)
– Lahdessa palveleva Lippupiste löytyy Kauppakeskus Triosta, voit ostaa lähes kaikki Lippupisteen liput myös R-Kioskeilta
– Lippupisteessä asioidessasi voit hyödyntää myös seuraavia arvoseteleitä:
Paperiset arvosetelit: Edenred, Smartum, Tyky-kuntoseteli
Sähköiset: Edenred: Ticket Virike, Ticket Duo, Smartum saldo, ePassi
– R-kioskeilla voit maksaa seuraavilla kulttuurieduilla: Edenred, Eazybreak, Smartum Saldo Mobiili ja Epassi.
– Lippupisteestä ostettaessa lipun hintaan lisätään toimitusmaksu.

Tapahtuma Facebookissa