Liput

Ennakot alk. 12 €
Ovelta 14 €

Lippu.fi

Wasted, Tryer

Wasted, Tryer

Viime vuonna 25-vuotisjuhliaan loppuunmyydyillä keikoilla juhlistanut Wasted julkaisee keväällä uuden ”Modern Life” -albumin, ja suuntaa levynjulkaisukeikoille. Torvessa punk-legenda nähdään perjantaina 13. toukokuuta yhdessä Tryerin kanssa. Liput ennakkoon alk. 12 euroa, ovelta 14 euroa.

Uudella albumillaan Wasted on monipuolisempi ja jopa vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Bändi on yhä vihainen, vilpitön, raaka ja täynnä energiaa, mutta myös viisaampi ja kekseliäämpi. Perinteisen suoraviivaisen punkrockin ohella levyllä kuullan myös tummempia postpunk-vivahteita sekä melodisia hardcore-vaikutteita 80-luvulta. Henkisestä kamppailusta hektisessä nyky-yhteiskunnassa kertova ensimmäinen single ”Break You” on tyylikäs näyte levyn postpunkimmasta puolesta.

Wasted on läpi historiansa ollut sanoituksiltaan vahvasti kantaaottava ja suoraviivainen yhtye, eikä uusi albumi tee tähän poikkeusta. Levyn kappaleet käsittelevät ajatuksia herättävästi muun muassa ilmastonmuutosta, naisvihaa, mielenterveysongelmia, salaliittoteoreetikoita, sotaa ja rasismia.

Tapahtuma Facebookissa

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeestä saat tietoa tulevista tapahtumista ensimmäisenä.