
Band of Vipers, Silmä, Peter Pam
- Torvi
- La 20.5.17
- 22-01
- Liput Vapaa pääsy
Indie/alternative-yhtye Band of Vipers julkaisee toisen albuminsa 28.04.2017 ja saapuu Torveen keikalle lauantaina 20. toukokuuta. Illassa mukana myös huikeat yhtyeet Silmä ja Peter Pam.
www.facebook.com/events/1845990682323550
Uudella albumilla Band of Vipers jatkaa indie-rockin ytimessä, mutta yhtyeen saundi on saanut lisäväriä toisen kitaristin myötä. Yhtyeen energiset esiintymiset jäävät takuulla mieleen ja Band of Vipersin vahvuus onkin juuri viihdyttävässä lavashowssa. Yhtye niputtaa vaarallisen-rock-meiningin ja kauniit pop-kappaleet nätisti toisiinsa.
Debyyttilevy ”My Half Burnt Heart” ilmestyi alkuvuodesta 2013. ”Hail To The Innocence vinyylisingle ilmestyi syksyllä 2014. Näiden julkaisujen tiimoilta bändi teki 15 keikan kiertueen. Yhtye kävi julistamassa suomalaisen syna-rockin ilosanomaa myös Virossa ja Latviassa. Keväällä 2015 julkaistun ”Strangers”-videon myötä bändi teki keväisen klubi-kiertueen ja oli mukana kesän 2015 Rekkarock-kiertueella, jossa yhtye esiintyi 11 paikkakunnalla ympäri Suomea. Band of Vipersin musiikki on soinut mm. YleX, Radio Rock, NRJ, Basso Radio ja Radio Helsinki.
Band of Vipers on:
Matti Toivonen: laulu, kitara
Riku Mattila: basso
Lauri Pessi: syntetisaattorit
Petri Karhula: kitara
Lassi Toivonen: rummut